idealaari
Etusivulle Kutominen Virkkaaminen Ompelukset Askartelu Piirtäminen Rakentaminen
Rakentaminen ja nikkarointi

Ruokailupöytä terassille
09.05.2016

Henrin kanssa rakennettiin puinen pöytä terassille jo kesällä 2014, mutta nyt se sai vihdoin lopullisen pintakäsittelynsä. Pöydän malli on tehty Ana Whiten Providence Tablen pohjalta. Mitoitus on tehty niin, että pöydän ääreen mahtuu kivasti kolme henkilöä rinnakkain per puoli.

Tarvikkeet

2x4 pöydän kannen puiden kiinnitykseen 2 x 915 mm
2x4 päädyn alatuki 2 x 664 mm
2x4 jalkoihin 4 x 673 mm
(2x4 sivuttaistuki, joka jäi kiinnittämättä)
2x4 alatuki 1 x 1650 mm
2x6 pöytälevyksi 6 x 1950 mm
Ruuveja

Käsittely tehtiin ensin kirkkaalla Valtti Kaluste- ja terassiöljyllä ja lopullinen väri pari vuotta myöhemmin valkoiseksi sävytetyllä Valtti Puuöljy Akvalla


Ohje

Pöydän alkuperäinen malli on siis Providence Table, jonka pohjalta Henri teki suomalaiselle puutavaralle mitoitetun ja hieman pienemmälle terassille mahtuvan version.

Puut hankittiin Jyväskylän Puukeskukselta (nykyään vissiin Starkin kanssa samoissa tiloissa). Ostoslistalla oli höylättyä kakkosnelosta (2x4 = 45mm*94mm) ja kakkoskutosta (2x6 = 45mm*143mm). Hinnaksi puutavaralle tuli 113 euroa, mutta pöydän kokoa pienennettiin vielä hieman, kun tajusin, miten valtava siitä oli tulossa...

Pöydän mitoitus

Pöydän mitoitus ja leikkauslista
Pöydän mitoitus

Pöydän mitoitus

Pöydän mitoitus

Pöydän kannen puiden kiinnitys
Pöydän leikkauslista
Päädyn alatuki
Pöydän leikkauslista
Jalat
Pöydän leikkauslista
(Sivuttaistuki)
Pöydän leikkauslista
Alatuki
Pöydän leikkauslista
Pöytälevypuut
Pöydän leikkauslista

Kuten valmiin pöydän kuvista näkyy, sivuttaistuet jätettiin myös ihan suosiolla pois, koska pöydän koko on sen verran pienempi kuin Ana Whiten suunnitelmassa, ettei niitä välttämättä tarvitse. Plus että leikkaukset oli vaikea tehdä ja istuvuus ei ollut ihan kymppi, joten kyseiset palaset nököttävät edelleen meidän varaston hyllyllä. :D

Pöytää kootessa ruuveja upotettiin jonkin verran, upotukset on myös merkitty suunnitelmaan. Pöydän kokoaminen aloitettiin päätyjen kokoamisella, jonka jälkeen päädyt kiinnitettiin toisiinsa alatuella ja lopuksi ruuvattiin kakkoskutoset pöytälevyksi.

Ensimmäisen öljykäsittelyn tein puutavaralle jo ennen kasaamista toissavuonna, mutta lopullisen kuultovalkoisen pintansa pöytä sai tänä kesänä. Tikkurilan Valtti Puuöljy Akva oli kyllä miellyttävä yllätys, varsinkin kun vesiohenteisena välineiden putsaaminen käy paljon näppärämmin kuin aiemmassa terassiöljyssä.

Pöytä valmiina

Lopputuloksesta tuli kyllä mieluinen, seuraavaksi pöytä vaatiikin muutaman mukavan selkänojallisen penkin. Tuoliprojekti käynnistyykin toivottavasti jo tänä kesänä, puut on juuri tilattu!