idealaari
Etusivulle Kutominen Virkkaaminen Ompelukset Askartelu Piirtäminen Rakentaminen
Rakentaminen ja nikkarointi

Laituriprojekti
13.07.2013

Juhannuksena päätettiin tehdä Saarijärvellä laituri mökkirantaan uusiksi. Ensimmäinen ajatus oli tehdä laituri käyttäen ponttooneja, mutta idea jalostui vähän jykevämpään malliin.

Tarvikkeet

Pari mäntyä, joiden halkaisija rinnan kohdalta on 20cm
Pohjallinen betonirengas
Painekyllästettyä lautaa
Painekyllästettyä rimaa istuimiin
Ruuveja, muttereita, terästankoja, pultteja yms.
Laiturin tikkaat
Hyttysmyrkkyä

Ohje

Ensimmäiseksi me uitettiin betonirengas rantaan sopivalle kohdalle juuri ennen äkkisyvän alkamista rantaveteen ja raivattiin samalla pienet kivet pois alta ja nakattiin ne sinne betonirinkulaan painoksi. Renkaaseen porattiin muutama reikä, jotta rengas ei olisi aina täynnä sadevettä.

Seuraava operaatio oli kaataa kaksi mäntyä lähimetsästä ja kuoria ne petkeleellä. Tässä kohdassa se hyttysmyrkky oli todella tarpeen.

Kuoritut puut aseteltiin sopivalle kohdalle rantaa ja ohuempi pää nojaamaan betonirenkaan päälle. Puita lovettiin hieman, jotta ne istuisivat paremmin renkaan reunoille. Puiden väliin tuli muutama poikkipuu, jotka kiristettiin paikalleen kierretangolla pitämään puut yhdessä. Runko kiinnitettiin myös rantakiveen porattuun koukkuun ettei jäät vie sitä heti ensimmäisenä talvena mennessään. Samalla kiinnitettiin porraspuiden rungot kierretangoilla.

Betonirenkaan molemmin puolin pultattiin rungon alle palkit, joiden väliin tuli istuimet kiinni. Istuimen malli saatiin takapihan keinusta matkimalla ja kuviosahaa ankarasti vinguttamalla.

Lopuksi laiturin laudoitus tehtiin rannasta alkaen hieman rantakiveä myötäillen jatkuen 150 cm leveänä laiturin päähän asti. Laiturin päähän olisi tarkoitus laittaa vielä tikkaat kiinni.